Siitä alkoi raskaus

Kävin pari viikkoa luovutuksen jälkeen jälkitarkastuksessa. Kaikki oli kuten kuuluikin. Tämän todettuaan lääkäri kysyi kiinnostaisiko minua luovuttaa toistamiseen, munasoluja oli näet saatu mukava määrä. Kyllähän minua kieltämättä kiinnostaa. Vielä hetken aikaa ehdin ennen kuin ikäraja tulee vastaan, ja koska minulla on lääkärin mukaan "vilkkaat munasarjat" enkä tarvitse kovin suuria hormoniannoksia, uskoisin pystyväni parin viikon pistoskuuriin töideni ohessakin.

Sitten kävin tapaamassa hoitajaa, joka antoi minulle kirjekuoressa rahaa. Kutsuvat sitä vaivanpalkaksi, mikä on hieman huvittavaa. Lääkäri ei ollut osannut sanoa kuinka luovuttamieni munasolujen oli käynyt ja oli kehottanut kysymään hoitajalta, joten kysyin kun siinä kerran olin. Ja kyllä, todellakin, yhdestä munasolusta oli alkanut raskaus ja alkioita oli saatu pakkaseenkin. Noin vuoden päästä voin kuulemma kysyä onko syntynyt lapsi.

Yllätyin siitä kuinka paljon ilahduin. Jotenkin en ollut osannut odottaa, että koko luovutusprosessi sujuisi niin hyvin kuin miten tämä tuntuu sujuneen. Tuona hetkenä vuorovaikutus hoitajan kanssa todella toimi, hoitaja oli ihana. Tuntui siltä, että hän vilpittömästi jakoi iloni, ja iloitsipa siitäkin, että minä ilahduin niin paljon. Luultavasti hoitaja tosiaan oli tottunut kommunikoimaan voimakkaan tunne-elämyksen vallassa olevien ihmisten kanssa.

Hoitajan kanssa juttelu oli hyväksi, sillä tuntemaani iloa on ollut hyvin vaikea jakaa muiden kanssa. Ensinnäkin olen kertonut luovutusprosessista harvoille - enkä kellekään, jolla olisi omia lapsia. Jostain syystä en halua kohdata heidän reaktioitaan. Toiseksi en osaa kommunikoida iloani toisille niin hyvin, että kokisin tulevani ymmärretyksi, eikä useimmilla ihmisillä tietenkään ole mitään valmista oletustakaan sukusolujen luovuttajan motiiveista tai tunteista. Niinpä muutamat aiheesta käymäni keskustelut ovat olleet aika laimeita. Onneksi alla on kuitenkin yksi juttuhetki sellaisen ihmisen kanssa, jolla oli valmiudet käsittää mistä oli kyse.