Päätin kirjoittaa kuvauksia hoidoista ja toimenpiteestä vasta jonkin aikaa sen jälkeen kun kaikki olisi ohi. Kirjoitan nyt siis menneestä. Olen kuitenkin tehnyt hieman muistiinpanoja. Ajattelin aloittaa kertomalla mitä kaikkea olen pistänyt itseeni tai niellyt tai minuun on pistetty ja miltä se tuntui.
Gonal F: 10 päivää/pistosta
Cetrotide: 6 pistosta/päivää
Decapeptyl: 1 pistos
Pelkään piikkejä tuhottomasti, joten oli itse asiassa aika omituista, että ryhdyin tähän prosessiin. Ihmeekseni suoriuduin itseni pistämisestä jokseenkin ongelmitta. Onneksi aloitin Gonal F:llä, joka oli erittäin helppokäyttöisessä injektiokynässä eivätkä tarvitsemani annokset olleet suuria. Yhtä kaikki istuin hoitajan huoneessa hyvän aikaa sydän hakaten ennen kuin uskalsin pistää itseäni ensimmäistä kertaa. Ainoa pahalta tuntuva asia oli piikkikammoni, sillä pistos ei sattunut käytännössä lainkaan. Jonkun kerran taisin saada injektiokynällä aikaan pienen mustelman, mutta kaikkiaan Gonal F oli ongelmaton kokemus. Ensimmäisen viikon aikana en huomannut käytännössä mitään vaikutuksia, vaikka ultrassa kyllä kerrottiin, että mukavan monta munarakkulaa oli lähtenyt kypsymään.
Cetrotide oli paljon ikävämpi pistettävä. Ensinnäkin jouduin sekoittamaan sen itse nesteestä ja jauheesta, mitä tarkoitusta varten oli erillinen kaamean iso neula. Toiseksi pistosneulat olivat jotenkin isompia kuin Gonal-kynän hentoiset ja lyhyet neulat, joten pistäminen nipisti aavistuksen enemmän. Se ei kuitenkaan olisi haitannut, mutta lisäksi Cetrotide ärsytti pistoskohtaa joka kerta niin, että siihen nousi vähäksi aikaa kipeä punainen paukama. Minua myös kiusasi, että ruiskuun jäi käytännössä aina myös pieni ilmakupla. Kuulemma se ei ollut vaarallista, mutta yhtä kaikki ilmakuplan truuttaaminen vatsanahkaan tuntui epämiellyttävältä.
Myös Decapeptylin pistäminen sattui ja pistoskohta oli hetken kipeä. Sen jälkeen tuntui helpotukselta tietää, etten joutuisi enää pistämään itseeni mitään. Yhtä kaikki olen varsin tyytyväinen siihen, että piikkikammostani ja alhaisesta kipukynnyksestäni huolimatta suoriuduin neularuljanssista mallikkaasti.
Hoidon loppuvaiheessa munarakkulamäärän kyllä huomasi; tuntui siltä kuin joku olisi tunkenut alavatsani täyteen pingispalloja, mikä oli suhteellisen epämukavaa. Epämukavuutta ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman päivän. En olisi tarvinnut erillistä liikuntakieltoa, sillä viimeisinä muutamana päivänä ei tosiaan olisi tullut mieleenkään ryhtyä esimerkiksi hyppimään. Poimintapäivän aamuna etsin kaapista löysimmät housuni ja nekin tuntuivat puristavan.
Hormonit vaikuttivat mielialaani, mihin olin varautunut. Vaikutus ei ollut mitenkään hallitsematon, olinpahan vain hieman tavallista herkempi ja ailahtelevaisempi. Sen sijaan libidon uinahdus hoidon aikana oli yllätys. En tiedä mistä se tarkalleen johtui ja se saattoi olla stressireaktiokin, sillä hoidot osuivat aika monen muun asian kanssa päällekäin. Yhtä kaikki se oli minulle epätyypillistä.
Toimenpidepäivän lääkkeet:
Diapam 10 mg
Atropin 0,3 mg (suoneen)
Rapifen 2mg (suoneen)
Poimintapäivän epämiellyttävin kokemus oli se, että kaikkien edellisten viikkojen neulojen jälkeen täytyi sietää vielä se, että minusta otettiin erinäisiä putkilollisia verta. Sitä tarvittaisiin mikäli kaikki onnistuisi ja alkioita saataisiin pakkaseenkin. Parkaisin kun hoitaja iski neulan kyynärtaipeeseeni; taisin tosiaan olla vähän tavallista herkemmässä tilassa.
Poimintapäivän lääkkeet sen sijaan olivat erittäin miellyttävä kokemus. Minulla ei ollut aiempia kokemuksia Diapamistakaan, saatika sitten mistään Rapifenin kaltaisesta opiaatista. Diapam tuotti koomisen tokkuran. Toimenpidehuoneessa minua ensin pestiin emättimen pohjia myöten, päälleni tuli leikkausliina ja sain kanyylin kämmenselkääni. Sitten lääkäri tuli paikalle ja laski mömmöjä suoneeni, ja sitten elämä olikin aika ihanaa. Ensimmäinen kommenttini taisi olla, että nyt tajuan miten ihmiset jäävät morfiinikoukkuun (Rapifen esiteltiin minulle morfiinijohdannaisena). Olin jossain hyvin pehmeässä ja suloisessa. Lääke ei kuitenkaan poistanut kaikkea kipua joten valitin välillä ja sain lisäannoksen. Olisin luultavasti hyvinkin sietänyt kivun, se ei ollut lainkaan paha, mutta olin sellaisissa lääkepöllyissä, ettei mikään itsehillintä tullut mieleenkään, vaan kun vähän sattui niin minähän inisin.
Poiminta ei kestänyt kauaa ja kun minut sen jälkeen kärrättiin lepohuoneeseen, nukuin todella makeasti. Sitten sain aamiaista ja pääsin lääkärin luo kuulemaan, että kaikki meni hyvin ja munasoluja saatiin oikein passeli määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti